Tampereen Teknillinen Yliopisto - 16.2.2008

Tracon

Japan Pop -lehti

Bard & Jester

Mirri Music

Genrewear

Urumi

Fantasiapelit

ippai

Sotataito

Saatoyhteiso B2 ry

Tietoa vanhemmille

Tracon III on kolmannen kerran Tampereella järjestettävä yleisötapahtuma japanilaisen animaation (anime) ja sarjakuvan (manga) sekä roolipelien harrastajille. Suuri osa Traconin kävijöistä on alaikäisiä. Tälle sivulle on koottu ohjeita ja tietoja heidän vanhemmilleen ja huoltajilleen.

Ikä- ja sukupuolijakauma

Kävijöiden ikäjakauma on erittäin laaja ja pienessä määrin kävijöitä on oikeastaan joka ikäryhmästä. Suurin osa kävijöistä lukeutuu japanilaisen populaarikulttuurin nuoren polven harrastajiin, iältään yleensä 12-25 vuotta. Sukupuolijakauma on melko tasainen. Poikkeamia esiintyy eri harrastusten osa-aloissa, esimerkiksi cosplay-pukuilun harrastajista suuri osa on nuoria tyttöjä.

Tapahtuman järjestelytoimikunnassa on myös mukana alaikäisiä jäseniä. Tehtävät, jotka edellyttävät juridista vastuuta (järjestysmiehet, talousasioita hoitavat, ym.) ovat täysi-ikäisten hoidossa. Tavoitteena on kuitenkin tarjota nuoremmillekin heidän halutessa mahdollisuus esimerkiksi toteuttaa ohjelmanumeroita tai avustaa niiden tekemisessä.

Tapahtumapaikka

Tracon tapahtuu Tampereen Teknillisen Yliopiston (TTY) tiloissa, Tampereen Hervannan kaupunginosassa. Tapahtuma-alueet rajoittuvat TTY:n Tieto- ja Sähkötalojen 1. ja 2. kerroksiin. Yleisölle avoimet alueet on selkeästi rajattu ja paikalla on opastekarttoja.

Pääosa kävijöistä saapuu tapahtumaan julkisilla kulkuvälineillä. Tampereen paikallisliikenteen bussit kulkevat tiuhaan mm. linja-auto- sekä rautatieasemilta tapahtumapaikalle ja takaisin koko tapahtumapäivän ajan.

Kaikkia alueita valvotaan jatkuvasti järjestäjien toimesta. Järjestyksenvalvojat on nopeasti tunnistettavissa huomioliiveistä, muut järjestäjät nimilapuista ja kaikilta järjestelyyn osallistuvilta voi kysyä apua epäselvyystilanteissa. Keskeisellä paikalla tapahtuma-aluetta on jatkuvasti miehitetty infotiski. Tapahtumassa on poliisin edellyttämä määrä koulutettuja järjestyksenvalvojia sekä ensiaputaitoista henkilökuntaa.

Mitä Traconissa tehdään

Tracon on luonteeltaan aktiivisten harrastajien tapahtuma, jossa suureen osaan ohjelmanumeroita voi osallistua myös yleisö. Tällaisiin lukeutuvat monenlaiset työpajat, joissa harrastetaan esimerkiksi askartelutyyppisiä tehtäviä, piirustusta tai harjoitellaan erilaisia tansseja sekä muita performanssilajeja. Traconissa on myös monenlaisia kilpailuja ja turnauksia, kuten cosplay-pukukilpailu ja piirustuskilpailu. Kilpailuissa voi voittaa keräilytuotteita, harrastusvälineitä tai lahjakortteja alan liikkeisiin.

Tapahtumassa on useita näytösohjelmia, kuten tanssi- ja videoesityksiä. Videoesitysten yhteydessä ilmoitetaan tarvittaessa suositusikäraja ennen ohjelman aloittamista. Muut ohjelmanumerot soveltuvat kaiken ikäisille. Muista ohjelmanumeroista löytyy mm. luentoja, paneelikeskusteluja, tiedotustilaisuuksia sekä monien eri harrastusyhteisöjen tapaamisia eli miittejä.

Nuorille kävijöille monesti tärkeimpiä syitä harrastustapahtumissa vierailuun ovat muiden samaan ikäryhmään kuuluvien harrastajien tapaaminen sekä cosplay-pukuilun harrastaminen. Valtaosa kävijöistä osallistuu myös vähintään yhteen ohjelmanumeroon sekä tutustuu myyntipöytien tarjontaan.

Kaikki ohjelmanumerot ovat suomenkielisiä. Ohjelmanumeroiden osana näytettävät kuva- ja videomateriaalit voivat sisältää myös englannin tai japanin kieltä.

Tapahtuman järjestäjät

Traconin järjestää Tracon ry:n nimittämä järjestelytoimikunta, johon kuuluu muunmuassa pääjärjestäjä, rahastonhoitaja, tiedottaja sekä kymmenkunta muuta aktiivia. Järjestelytoimikunnan lisäksi Traconissa on järjestysmiehiä, yleisavustajia mm. lipunmyynnissä, narikassa ja infotiskillä sekä useita ohjelmanjärjestäjiä. Kaikenkaikkiaan Traconin tekemiseen osallistuu noin 200 henkilöä. Kaikki järjestely tehdään vapaaehtoistyönä.

Tracon ry:n lisäksi monet alan harrastusyhdistykset osallistuvat Tracon ry:n tekemiseen.

Tukea tapahtuman järjestämiseen Tracon saa Tampereen Kaupungin nuorisotoimelta ja Tampereen Teknilliseltä Yliopistolta, jonka tiloissa tapahtuma järjestetään. Kaksi tärkeintä Traconin rahoituslähdettä ovat tapahtumassa myyntipöytiä pitävät yritykset sekä kävijöiden maksamat pääsyliput.

Raha

Traconin pääsymaksu on 2 euroa ja se oikeuttaa osallistumaan kaikkiin ohjelmanumeroihin. Tapahtumasta tietoja sisältävä ohjelmalehti on maksuton, kuten myös vaatesäilytys sekä wc-tilat. Kahdessa Traconin työpajassa on materiaalimaksu, joka tulee suorittaa mikäli haluaa osallistua työpajassa askarteluun. Maksu on siipityöpajassa 2 euroa sekä iltapäivän bofferityöpajassa 5 euroa.

Cosplay-pukukisaan ennakkoon hyväksytyt osallistujat on vapautettu pääsymaksusta. Cosplay-pukukilpailun katsominen puolestaan edellyttää maksuttoman pääsylipun hankkimista. Näitä lippuja jaetaan tapahtumapaikalla.

Traconissa on useita alan yritysten myyntipöytiä, joissa on myynnissä mm. lehtiä, kirjoja, elokuvia, cd-levyjä, paitoja, keräilytuotteita ja monenlaisia harrastusvälineitä. Lista myyjistä löytyy erilliseltä sivulta. Monet nuoremmat harrastajat tekevät usein harrastukseen liittyviä hankintoja Traconin kaltaisten tapahtumien myyntipöydiltä, sillä valikoima on monesti yksittäisiä myymälöitä laajempi. Lisäksi esimerkiksi kustantajat tarjoavat myyntiin tuotteidensa aiempia numeroita, joita ei välttämättä ole saatavilla muilla keinoin. Myytävien tuotteiden hintahaitari on pääsääntöisesti parista eurosta muutamaan kymmeneen euroon.

Myyntipöydät ovat erillisellä alueella, eikä myyntitoiminta kuulu osana yksittäisiin ohjelmanumeroihin. Poikkeuksen tekevät taidekuja sekä mangakirpputori. Edellisessä kotimaiset piirtäjät myyvät itse tekemiään teoksia ja jälkimmäisessä myydään kirpputorihenkisesti kävijöiden myyntiin luovuttamia kirjoja.

Tapahtumapaikalla on kaksi kahviota sekä ravintola. Tapahtumapaikan viereltä löytyy lisäksi ostoskeskus, jossa on kauppoja ja ravintoloita.

Tapahtumapaikalla on Otto-käteisautomaatti eikä maksuja myyjille voi yleensä suorittaa kuin käteisellä.

Suosituksia

Suuri osa nuorista kävijöistä vierailee tapahtumassa osana tuttua kaveriporukkaa. Tällaisia voi löytyä koulusta tai vaikkapa alan paikallisesta harrastusyhdistyksestä. Ajoittain myös nuorten vanhemmat tulevat mukaan tapahtumapaikalle, tai vierailevat samalla paikkakunnalla muussa tapahtumassa sillä aikaa kun perheen nuoremmat viettävät aikaa Traconissa.

Tapahtumapaikalla tulee yleensä liikuttua paljon, jolloin on tärkeää huolehtia nestetasapainon säilymisestä. Kahvioiden tarjoamien palvelujen lisäksi vettä on saatavilla maksutta, mutta oman vesipullon tuominen mukaan on hyvä idea. Tapahtumapäivän aikana kannattaa myös ruokailla kevyesti. Tapahtumapaikalta voi poistua päivän aikana maksamatta pääsymaksua uudelleen ja pieni kävely vaikkapa tapahtumapaikan piha-alueella onkin yleensä hyvä idea.

Henkilötiedot

Kävijän ei tarvitse luovuttaa mitään henkilötietoja tapahtumassa vieraillessaan. Tietoja voidaan kysyä kilpailuihin osallistuvilta, jolloin tietoja käytetään tarvittaessa yhteydenottoon järjestäjien toimesta. Minkään ohjelmanumeron yhteydessä kerättyjä tietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille, paitsi pyydettäessä asianomaiset luvat omaaville viranomaisille. Tapahtumassa suoritetaan myös kyselyjä, joihin osallistuva voi halutessaan ilmoittaa henkilötietoja esimerkiksi arvontaa varten.

Yhteystiedot

Tracon III:n pääjärjestäjä on Panu Hotti, jonka tavoittaa sähköpostiosoitteesta pj[ät]tracon[piste]fi sekä puhelinnumerosta 050 3041872. Nuorten suosimista cosplay-ohjelmanumeroista vastaa Kyuu Eturautti, jonka tavoittaa sähköpostiosoitteesta cosplay[ät]tracon[piste]fi ja puhelinnumerosta 050 5950047.

Voitte ottaa yhteyttä meihin puhelimitse myös tapahtumapäivän aikana.

 


Tracon ry 2007-